torstai 6. marraskuuta 2014

Uusi tuttavuuteni POMPdeLUX, osa 1


Olen jo yli 10 vuotta järjestänyt ystävilleni erilaisia home shopping-kutsuja kotonani. Rakastan leipomista, siivoamista, järjestelyä ja totta kai myös ystäviäni, joten silloin tällöin yksi soitto konsultille ja hyvällä syyllä saan taas kutsua kahvipöytääni joukon iloisia ja nauravia naisia.

Partylitet ja Me&I:t oli tälle syksylle jo järjestetty joko minun tai ystävieni toimesta, joten nyt tarvittiin ehdottomasti jotain uutta tuulahdusta.
Sain parikin kertaa kuulla ystäviltäni pyynnön järjestää POMPdeLUX-kutsut. 
Pomppeja en ollut itse koskaan päässyt tutkimaan lähemmin, joten otin yhteyttä lähimpään konsulttiin sähköpostitse ja sovimme ajan kutsuille. 
Sitten Facebook-tapahtuman perustaminen, kutsut eteen päin ja uusia herkkureseptejä netistä kahlaamaan.

Mallisto oli kaiken kaikkiaan todella harmooninen ja selkeästi loppuun asti mietitty pieniä yksityiskohtia myöten. 
Pompin tyyli ei ole ihan sitä mitä olen itse suosinut omilla lapsillani, mutta kyllä sieltä jotain ostettavaa löytyi kuitenkin :)
Monta vaatetta rekiltä jäi mieleen pyörimään ja ehkä tämä onkin sitä tyyliä, jota (kohta) 6-vuotias poika alkaa itse toivomaan vaatekaappiinsa.
Tilauslistalle keräsin vaarin paitoja ja farkkuja, joita on helppo yhdistellä jo kaapissa oleviin muihin vaatteisiin. 
Ja kyllä, olen ihastunut ja aion ehdottomasti jatkaa suhdettani POMPdeLUXin kanssa ensi keväänä ilmestyvän uuden malliston merkeissä.









Lisää POMPdeLUXista kunhan tilaamani tuotteet saapuvat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti