tiistai 18. marraskuuta 2014

Jikon talvivarustesetti nro 1

Aikaisempina vuosina olen saanut hyvin vapaasti itse päättää millaisessa vk-/toppahaalarissa tai takissa ja housuissa ym. asusteissa Jiko ulkoilee, mutta tänä talvena pikkuisännältä alkoikin sadella ohjeita. 

1. Haalari ei ole enää kiva, vaan pitää olla takki ja housut.
2. Tumput on tylsät, pitää olla sormikkaat. 
3. Dinopipo ei ole enää jees, vaan pitää olla ihan tavallinen pipo. 
ps. kaulurikaan ei oikein istu enää. 

Onkohan se jo kasvanut isoksi? Ei ole! Ei tarpeeksi. No okei, on se!

Mutta mikäs siinä, meillä tänä talvena mennään takki-housut yhdistelmällä ja kakkosvarusteena on T2H:n toppahaalari. Jeps, kompromissi :) 




Kävin aikaisemmin viimeviikolla pyörähtämässä itsekseni Lindexillä ristiäislahjaostoksilla ja huomasin, että siellä olikin kaikki ulkovaatteet  -30% alennuksessa. Palasimme sinne Jikon kanssa myöhemmin ja ensimmäinen takki jota sovitettiin oli sopiva ja sai lapsen sekä vanhempien hyväksynnän.  Olemme aiemmin ostaneet Lindexiltä vain sisävaatteita, joten ehkä onkin jo aika kokeilla myös heidän ulkovaatteitaan.
Takki on tuulen- ja vedenekestävä, mutta kuitekin hengittävää materiaalia. Takissa on teipatut saumat ja heijastinyksityiskohtia edessä, takana sekä hihoissa. Huppu on irroitettava. Selässä, niskassa ja edessä on fleecevuori. Hihoissa on lumilukko ja nauhakuja helmassa.  Takki voidaan kuivattaa kuivauskaapissa, joka on tietenkin loistava juttu päiväkotilapsien ulkovaatteissa. Takki on käsitelty lisäksi ekologisella Bionic Finish ECO -suoja-aineella, joka ei sisällä fluoria. 
Kuullostaa lupaavalta, joten katsotaan mikä on takin tilanne talven jälkeen.

Housut, kengät ja hanskat on kaikki ostettu Stadiumista, joka myös on meille ulkovaatteiden osalta aika uusi tuttavuus. Toivotaan, että olemme jatkossakin tyttyväisiä asiakkaita. 
Tässä Stadiumin sivuilta lainatut kuvat ja tarkemmat infot tuotteista.



Lasketteluhousut, joissa on lämmin vuori sekä tuulen- ja vedenpitävä ja hengittävä tekninen TCS Water 3000 -pintamateriaali. Housuissa on teipatut vedenpitävät saumat ja lahkeensuissa lumilukko, joka pitää lumen ja veden ulkopuolella. Vahvistus polvissa ja takamuksessa lisää kulutuksenkestävyyttä ja heijastinyksityiskohdat lahkeensuissa parantavat turvallisuutta. Säädettävä vyötärö ja säädettävät olkaimet varmistavat hyvän istuvuuden. Edessä vetoketjulliset taskut.




 Lämmin vuori ja tekonahkapäällisessä vedenpitävä TCS Water 5000 -kalvo. Tarrakiinnitys, joustava nauhoitus ja kumipohja.



Laskettelukäsineet tuulen- ja vedenpitävää sekä hengittävää TCS Water 10 000 -materiaalia.





Päässä Jikolla on isän ostama Alpinestars Corp Shift lasten pipo.

Näillä mennän tulevaan talveen ja yritetään pitää lapsi kuivana ja lämpimänä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti