Vuodet vierii

 Huh hei! Vuosi on taas vierähtänyt. Arjen syövereissä on välillä sukellettu syvällekin pää edellä ja välillä puolestaan taas nautittu kepeästä kellunnasta lämpimillä aalloilla. 
Kun mietin mitä meille on oikeasti kuluneen vuoden aikana tapahtunut, on ajatuksissa iso aukko. Työtä, kotielämää, työtä, päiväkotia, kotitöitä, opiskelua, työtä, harrastuksia, työtä, kerhoilua ja mitä kaikkea muuta? 
Nyt jo uskon, että tiedän ja tiedostan mitä ne paljon puhutut (ja raskaasti inhoamani sana) ruuhkavuodet oikein tarkoittaa. Meidän perhe on tainnut olla juuri keskellä sitä armotonta arjen palapeliä, jonka kaikki palaset ei ehkä sovikaan yhteen. Onneksi kevyellä hionnalla, lukuisilla sovitteluilla ja ehkä vähän tuurillakin olemme tästä kuitenkin selvinneet. Yhdessä.

Toinen ja kolmaskin tuleva vuosi varmasti noudattaa vielä samaa kaavaa ja haukkaa meidät mukaan syövereihinsä, mutta tällä kertaa kuviot ovat meille tuttuja ja pelin pelaaminen on varmasti helpompaa ja luoviminen sujuu harkituimmin liikkein.

Yritin palautella vuoden tapahtumia ja tärkeitä hetkiä mieleeni selaamalla vanhoja valokuvia. Kaikissa kuvissa kuitenkin perheen pienin loistaa aurinkoisella hymyllään tai ainakin suurinpiirtein näyttää iloiselta. Koko vuosi ei siis ole mennyt sumussa ihan koko perheellä :)

Huomasin samalla, että valokuvilla oli uskomaton voima luoda hyvää mieltä ja ihania muistoja menneestä. Olkoon siis tavoitteenani, että valokuvaukseen täytyy edottomasti keskittyä ja panostaa enemmän seuraavan vuoden aikana.

Jaro, pieni kerholainen kantoi keväällä uutta kerhoreppuaan ylpeänä niin kerholle, kuin päiväkodillekin. Ja siivosi myös äidin huolimattomasti jätetyt kengät takaisin kenkäkoriin.

Jaron kanssa vietimme usein aikaa päiväkodin viereisessä puistossa keinuen, kun odotimme isoveljeä eskarista. Muutamia kertoja kävimme myös vapaapäivinä junamatkoilla pienen veturifanin kanssa. 

Yksi meidän perheen harrastus on miesväen innostus karting'iin ja motocrossiin, jotka vie yllättävän paljon aikaa niin radalla kuin autotallissakin. Onneksi myös minimuru on ajoittain saanut osallistua korjaus-, säätö-, testaus-, purku- ja ihastelutöihin :)

Nyt, kun ruuhkavuodet-käsite on käsitelty, hyväksytty ja "sanottu ääneen", niin voinkin päättää että, soljumme sujuvasti arjen pyörteissä jatkossakin ja annan  sisäiselle suorittajaäidille taas luvan tehdä itselle tärkeitä ja rakkaita asioita niin kodin ulkopuolella kuin lasten hereillä ollessakin. Piste.